Ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyntä – ja juuri siksi se voi olla vaikein asia minkä toiselle antaa. Me elämme maailmassa, jossa nämä kaksi sanaa kulkevat usein käsi kädessä. Jos ymmärrän, niin hyväksyn. Jos en hyväksy, en myöskään ymmärrä. Mutta todellisuudessa ne voivat seistä eri puolilla samaa rajaa. Ja joskus juuri sen rajan tunnistaminen pelastaa suhteen tai oman itsekunnioituksen.
Kun ymmärrys tulkitaan luvaksi
Olen nähnyt tilanteita, joissa henkilölle on sanottu: “Näen miksi teit noin” – ja ikään kuin toinen olisi vapautunut kaikesta vastuusta. Mutta ei se niin mennyt. Se, että syy on nähty, ei tarkoita että seuraukset on hyväksytty. Se, että tausta on ymmärretty, ei tarkoittanut, että seurausten kanssa ollaan valmiita elämään.
Joskus tämä sekoittaminen on tahatonta . Me vain haluamme kuulla, että olemme turvassa toisen silmissä. Joskus se on tietoista: ymmärryksen ja hyväksynnän yhdistäminen tekee elämästä helpompaa. Ei tarvitse katsoa itseään niin tarkasti, jos toinen näyttää päästävän meidät helpolla.
Mutta ymmärryksen tarkoitus ei ole helpottaa. Sen tarkoitus on nähdä.
Miksi me sekoitamme nämä?
Luulen, että taustalla on kaksi tarvetta: tarve tulla hyväksytyksi ja pelko joutua hylätyksi. Ymmärrys tuntuu turvalliselta, koska se kertoo, että toinen näkee kokonaisemman kuvan. Mutta jos se ei johdakaan hyväksyntään, se voi tuntua yhtä pahalta kuin suora tuomio. Ehkä jopa pahemmalta, koska silloin ei voi vedota väärinymmärrykseen.
Toinen syy löytyy tavasta, jolla puhumme moraalista. Meillä on taipumus ajatella asioita kahtena ääripäänä: puolesta tai vastaan, hyväksyn tai tuomitsen. Mutta elämä on harvoin niin selkeää. On mahdollista ymmärtää ihmisen tekoa ilman, että haluaa sen toistuvan. On mahdollista nähdä tausta ja silti valita eri suunta.
Ymmärrys ei poista vastuuta
Olen huomannut, että ymmärrys voi jopa vahvistaa vastuuta. Kun joku sanoo: “Näen miksi teit niin” ja samalla “Se ei ollut oikein”, siinä on tilaa molemmille totuuksille. Ei tarvitse puolustella itseään olemalla väärinymmärretty. Mutta ei myöskään pääse pakoon sen seurauksia.
Tämä on erityisen tärkeää ihmissuhteissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jos kaikki ymmärrys tarkoittaisi automaattista hyväksyntää, meidän olisi mahdotonta käsitellä vaikeita aiheita. Olisimme ikuisesti jumissa valinnan edessä: joko puolustat ihmistä kokonaan tai hylkäät hänet kokonaan. Todellisuudessa paras kohtaaminen tapahtuu usein keskellä: “Näen sinut. Ja juuri siksi sanon tämän ääneen.”
Ymmärryksen ja hyväksynnän ero arjessa
Voin ymmärtää, miksi joku valehteli – ja silti sanoa, etten hyväksy valehtelua.
Voin ymmärtää, miksi joku huusi – ja silti kieltäytyä tulemasta huudettavaksi.
Voin ymmärtää, miksi joku vetäytyi – ja silti toivoa, että hän palaa takaisin.
Ymmärrys antaa mahdollisuuden säilyttää ihmisarvon molemmille. Hyväksyntä ilman rajoja voi viedä sen pois.
Pelko, että ymmärrys ilman hyväksyntää on kylmää
Moni pelkää, että jos sanoo “Ymmärrän, mutta en hyväksy”, toinen kuulee vain kylmän tuomion. Mutta ero on siinä, miten se sanotaan. Jos mukana on lempeys, jos siinä on tilaa toisen tarinalle, jos äänessä ei ole halveksuntaa – se ei ole kylmää. Se on rehellistä.
Rakkaus ei ole sama kuin jatkuva myöntyminen. Joskus rakkaus on juuri se, että uskaltaa sanoa “ei” ilman, että ottaa pois ihmisyyttä.
Oma rajani
Olen oppinut, että ymmärrys on helpompaa silloin, kun näen itseni toisessa. Kun voin ajatella: “Minäkin olisin voinut tehdä noin, jos olisin ollut hänen tilanteessaan” tai ”Minäkin olen ollut tuossa tilanteessa ja toiminut samoilla tavoilla”. Mutta hyväksyntä vaatii jotain muuta: valmiutta elää sen seurauksilla.
Olen itse rikkonut sääntöjä selvitäkseni. Siksi voin ymmärtää, miksi joku toinen tekee samoin. Mutta en voi aina hyväksyä sitä – varsinkaan, jos se satuttaa muita. Ymmärrykseni ei tarkoita, että sanon: “Tee niin uudestaan.” Se tarkoittaa, että sanon: “Näen miksi, ja toivon, että löydät toisen tavan.”
Lopuksi
Kun sanon “Ymmärrän”, en sano “Hyväksyn”. Sanon: “Näen sinut, en vain tekosi. Ja siksi uskon, että voit olla enemmän kuin tämä hetki.” Se on vaikea raja kulkea. Mutta se on ainoa, joka jättää tilaa sekä rakkaudelle että rehellisyydelle.
Ymmärrys ilman hyväksyntää ei ole kylmyyttä. Se on uskoa siihen, että ihminen pystyy parempaan – ja arvostusta sitä kohtaan, että hän on enemmän kuin yksittäinen tekonsa.